ToniRintala

Kaikki blogit puheenaiheesta Saksa

EU ja Ranska-Saksa -akseli

Jean Monnet visioi Euroopan integraation Ranskan ja Saksan kumppanuuden pohjalle. Hänen motiivinsa eivät varmasti olleet pelkästään ihanteelliset, sillä Saksan uudelleen nousu ja vaaraksi muodostuminen eivät suinkaan olleet olemattomia huolia 1940-50 -lukujen vaihteessakaan, eivät edes Saksassa. Vuosisataisen kilpailun ja vihollisuuden (joka ulottui kauas Saksan valtakunnan syntymistä edeltäneisiin aikoihin), poistamiseen oli kuitenkin paitsi reaalipoliittisia myös syvästi eettisiä perusteita.

Miksi emme olisi Pohjolan Saksa?

Yleisradio kertoi tänään, etteivät suomalaiset innostu paikallisesta sopimisesta. Havainto ei sinänsä yllätä; onhan meillä julkisessa keskustelussa onnistuttu vetämään yhtäläisyysmerkit vahvan yleissitovuuden eli jäykkien työehtojen ja ihmisten hyvinvoinnin välille. Totuus on kuitenkin varsin erilainen.

Versailles´n rauha ja Suomi

Wikipedian mukaan Versailles'n rauha solmittiin 28.6.1919, eli tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi 100-vuotta. Sopimuksessa Saksa menetti ensimmäisen maiilmansodan aloittajana alueita Tanskalle, Ranskalle, Puolalle, Tsekkoslovakialle, Belgialle ja Liettuelle. Rauhaa pidettiin saksassa häpeärauhana ja sopimus ei tuonut vakautta Eurooppaan.  Rauhansopinusta pidetään pääsyynä toisen maailmansodan syttymiseen.

Molotov-Ribbentrop-sopimus solmittiin 23.8.1939. jossa sovittiin Suomen, Baltian maiden, Puolan ja Romania jakamisesta etupiiriin Saksan ja Neuvostoliiton kesken.

Annegret Kramp-Karrenbauer valittu Saksan CDU-johtajaksi

Angela Merkel on saanut seuraajakseen CDU:n puheenjohtajaksi suosikkinsa Annegret Kramp-Karrenbauerin (AKK). Äänet jakautuivat äärimmäisen tasaisesti puheenjohtajavaalin  toisella kierroksella. AKK sai 517 ääntä vastaehdokkaansa Friedrich Merzin saadessa 482 ääntä.

Tulos ei lupaa hyvää CDU:n, Saksan johtavan Unionipuolueen, yhtenäisyydelle ja tulevaisuudelle.

Isojen silmäterältä pakoon Harjavaltaan

Entiset kummun ja rikin työntekijät ja omaiset olivat hiljan tulleet Harjavallan Cedercreutzin museolle. Insinööri Tauno Pihlava luennoi kahden harjavaltalaisen tehdasyhteisön ihmisistä ja historiasta. Mutta oli siellä muitakin kuin työntekijöitä. Yleisön puheenvuorossa muisteltiin, että kyllä me muut olimme kateellisia kun kumpulaiset pääsivät Vaskirantaan ja rikkiläiset taas lähtivät kesällä omaan kesänviettopaikkaansa Sääksjärvelle. 

Herääkö Saksa vihdoinkin?

Lokakuun loppuvaiheessa monet saksalaiset hieraisivat silmiään kun huomasivat Münchenin Marienplatz:illa Nuclear Pride Party-tapahtuman, jossa esiintyi myös Melty-niminen jääkarhumaskotti. Juuri Saksan kannattaisi harrastaa voimakasta itsekritiikkiä, koska sen hiilidioksidipäästöt ovat peräti 8-kertaiset (muuten leväperäiseen) Ranskaan verrattuna.

Suvaitsevaisuutta Saksassa

Saksassa suvaitsevaisto on enemmän huolissaan Alternative für Deutschland-puolueen (AfD) "hyötymisestä" raiskaustapauksessa kuin itse raiskauksesta. Saksan Freiburgissa tapahtui 18-vuotiaan naisen raiskaus 13.10-14.10.2018 välisenä ajanjaksona.  Miesten epäillään laittaneen naisen juomaan yökerhossa huumaavaa ainetta, jonka jälkeen hänet puskaraiskattiin ja hakattiin. Seitsemän raiskausepäillyistä on syyrialaisia ja yksi saksalainen. Bild-lehden mukaan tekijöitä on saattanut olla jopa 15.

Hessenin osavaltion vaalit toivat Merkelille lisää paineita


Saksan viimeisimpien osavaltio vaalien tulokset näyttävät asettuvan ennakkoon tehtyjen gallup kyselyiden kaltaiseksi: CDU ja SPD häviävät ja Saksan vihreät sekä AFD saavat kummatkin vaalijytkynsä.

 

CDU 27,8, (-10,5-yksikköä)

SPD 19,5 (-11,2 %-yksikköä)

Vihreät 19,5 (+8,4)

AfD 12,5 (+8,4)

 

Suurin häviäjä on SPD joka menettää jopa 11.2 prosenttiyksikköä edellisiin osavaltiovaaleihin nähden.  Ja samalla suurin voittaja näissä vaaleissa on AfD joka nousee Hessenin osavaltion parlamenttiin. 

 

Hessenin maapäivävaalit sunnuntaina

Ylihuomenna Saksan Hessenissä jatkuu maapäivävaalien sarja Saksassa. Mielipidemittausten mukaan Saksan GroKo-puolueille (CDU/CSU ja SPD) on tulossa vastaavanlainen rökäletappio, kuin joku viikko sitten Baijerissa. Tämä toinen perättäinen maapäivätulos tulee heiluttamaan nykyisen liittohallituksen ja kansleri Merkelin asemaa.

Gallupien mukaan molemmat Hessenin mahtipuolueet sekä CDU että SPD menettävät kannatuksestaan noin 10 %-yksikköä ja vastaavasti Vihreät lähes kaksinkertaistavat äänimääränsä. Myös AfD nostaa kannatustaan neljän prosentin tasosta 12%:iin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä