*

ToniRintala

Taas saadaan kansainvälistä vasemmistoväkivaltaa itsenäisyyspäiväksi?

On jo pitkään ollut valveutuneiden kansalaisten tiedossa, että äärivasemmisto on kansainvälistä terrorismia. Erittäin ikävää on, että jopa muutamat Suomen kansanedustajat peukuttavat avoimesti tämän aatteen puolesta.


Tämä sivistymätön vasemmisto on jo monena Suomen itsenäisyyspäivänä järjestänyt laittomia ja aseellisia mellakoita. Eivätkä nämä ole jääneet ainoastaan itsenäisyyspäivän ongelmaksi. Pommeja ja kiviä on lennellyt muulloinkin. Poliisi ei tähän kansanedustajan nimittämään parempaan väkivaltaan kunnolla puutu eikä mediakaan sitä tuomitse.


Suomalaiset vasemmistoaktivistit ovat osallistuneet rähinöihin ulkomailla, ja voi siis hyvin olettaa, että tänäkin itsenäisyyspäivänä myös ulkomailta tullaan tänne rähisemään naamioituneena. Ja taas ainoana tavoitteena on väkivalta poliisia ja Suomen kansalaisia kohtaan. Viimeksi ovat poliisien hevosetkin saaneet osuutensa väkivallasta. Alkaakin olla jo eläinrääkkäystä käyttää hevosia sivistymättömän vasemmiston väkivaltaista mellakointia valvomaan, koska mellakoitsijat eivät kaihda eläintenkään vahingoittamista.


Kysymys onkin, kuinka paljon Venäjältä tulee tätä naamioporukkaa lietsomaan väkivaltaa suomalaisia rauhanmarssijoita kohtaan? Onko tämä suomalaisten riesana oleva sivistymätön vasemmistolainen väkivalta itänaapurista ohjattua toimintaa?


Näillä sivistymättömillä vasemmistolaisilla on täysin pimeä käsitys siitä, mitä on isänmaallisuus ja kansallismielisyys. Heillä on kuviteltuja vihollisia, uskomista salaliittoteorioihin ja ennen kaikkea väkivaltaista käytöstä sekä tapahtumapaikan ja -ajan salaamista. Tällaista on nyt seurattu jo useamman vuoden ajan täällä. Miksi itsenäisyyspäivän vieton sallitaan näyttää tältä?


Kansalla turvattomuus kasvaa, kun poliisilta ei saa apua vasemmistoradikaalien väkivaltaa estämään tai kansanedustajia "parempaa väkivaltaa" tuomitsemaan. Nämä sivistymättömät ja väkivaltaiset barbaarit ovat harjoitelleet hyökkäämistä ja suunnitelleet hyökkäyspaikat. Ei ole mikään yllätys, että luvallisesti rauhan puolesta marssimisen järjestäjät ovat nyt sitten kyselleet turva-apua ulkomailta.


Suomen viranomaisten on nyt oltava terävinä ja estettävä väkivaltaa lietsovien kansainvälisten vasemmistoradikaalien pääsy Suomeen. Suomi päättää kuka saa tulla Suomeen. Ai, mutta politiikka olikin, että kaikki saavat tulla Suomeen. Pahus. Pitänee sitten keksiä itse keinot. Minä taidan taas valita kotona turvassa pysymisen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

:):):)

Luin uutisista että natsit on kutsuneet porukkaa venäjältä ja ainakin ruotsista. He tuskin juhlistavat Suomen itsenäisyyttä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

99% Suomen polittisesta väkivakllasta on vasemmistoanerkistien työtä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Noo. Mitä enemmän nuo riehuu sitä vähemmän heille on kannatusta... vasemmisto sulaa vaaleissa ja vasemmistonuorinkaan ei moni luota..

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

"Ei ole mikään yllätys, että luvallisesti rauhan puolesta marssimisen järjestäjät ovat nyt sitten kyselleet turva-apua ulkomailta."

Voi Kristuksen...

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Niin, et sinäkään yllättynyt?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Joka kerran kun oikeisto on lähtenyt mielenosoitusmarssille ovat vasemmistoanarkistit lähteneet pesäpallomailoin varustautuneina vastamielenosoitukseen ja poliisien pidättämät väkivaltaiset kenopäät ovat aina olleet vasemmistosta. Mitä tämä kertoo poliittisesta väkivallasta?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

":):):D:D"

Harvinaisen älykkäästi kommentoitu.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

:)

Kuule Rintala, siul onkii paha vika. Sie haastat leikkii tosissais.Tääl pittää olla hauskaa ain.Myö ollaa huumormiehii näät.Katsoha sie.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Aina leikitähän tosisamma. Ja ku ollahan tosissamma, niin silti leikillämmä.
Tai jotensaki noin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Vasemmistoa hymyilyttää.

Näin vuonna 2015 soihtukulkueessa:

"Itsenäinen Suomi 2015 -juhlaan osallistunut hieman alle 50-vuotias nainen lähti myös mukaan rauhanomaiseen soihtukulkueeseen tarkoituksenaan muistaa sotiemme sankarivainajia seppeleen laskulla Hietaniemen sankarihaudoille. Hän taatusti edusti juhlamme vieraista kategoriaa ’tavalliset suomalaiset’. Tyylikkäästi pukeutunut nainen korkokengissään.

Tämä ei estänyt yhtä anarkisteista heittämästä (tai ampumasta ritsalla, kuten Vapaus Pelissä -tapahtuman ohjeissa neuvottiin tekemään) isolla kivellä naista takaraivoon. Seurauksena oli sairaalareissu, viisi tikkiä ja aivotärähdys."

https://i.imgur.com/54FGEVt.jpg

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset